Tarina siitä, miten elämä muuttuu, kun hylkäämisen tunnelukosta päästää irti

paasta_irti_tunnelukosta

Nelikymppinen Aino on kärsinyt koko elämänsä ajan epämääräisestä pahan olon tunteesta. Ei ole hyvä olla yksin mutta ihmisten parissakaan oleminen ei tunnu sujuvan luontevasti.

Ainosta tuntuu, että hän ei ole tärkeä kenellekään ja kukaan ei oikeasti kaipaa eikä välitä juuri hänestä. Vanhemmille tuntuu olevan muut sisarukset rakkaampia ja hän ei oikein tunne sopivansa joukkoon. Kumppanin kanssa tulee repiviä riitoja, kun Ainon pelko saa vallan kumppanin ilmoittaessa menevänsä kavereiden kanssa kalareissulle.

Tarina siitä, miten elämä muuttuu, kun hylkäämisen tunnelukosta päästää irti

Sitten Aino Ainukertainen lukee hylkäämisen tunnelukosta ja se puhuttelee häntä. Kuvaus tuntuu tutulta. Ensin Aino ajattelee, että kyse ei ole hänen peloista vaan siitä, että toiset kohtelevat häntä huonosti eivätkä ota hänen tunteitaan huomioon. Kuitenkin tuo kuvaus ihmisen tunteista ja olotilasta hylkäämisen tunnelukon vallassa ei jätä häntä rauhaan. Niinpä Aino ottaa rohkean askeleen ja tilaa kurssin itselleen.

Ensimmäisen osion kysymykset saavat Ainon mietteliääksi. ”Miksi näitä asioita pitää pohtia? Olisi niin paljon helpompaa ajatella sitä, miten kumppani aiheuttaa minussa ärsyyntymistä tai hätääntymistä…

Mutta Aino päättää jättää nuo vanhat ajatukset syrjään ja paneutuu miettimään annettuja kysymyksiä. Toisen osion kysymykset herättävät hieman vastustusta. ”Mitä hyötyä on pohtia tällaista? , Aino ajattelee mutta toisaalta kysymykset nostavat Ainossa pintaan myös innostusta uusien asioiden oivaltamisesta.

Kolmaskin kurssin osio kilahtaa sähköpostiin ja nyt Aino on jo valmistautuneempi siihen, mihin suuntaan kysymykset häntä johdattelevat. Ja hän huomaa, että vain vähän näkökulmaa vaihtamalla asiat alkavat näyttäytyä täysin uudessa valossa.

Mutta sitten arki vie mennessään. Ainolla painaa työkiireet päälle ja on vaikea löytää aikaa tehtävien tekemiseen. Uudet osiot kilahtavat kuitenkin sähköpostiin ja jäävät odottamaan. Silloin tällöin pientä vastustustakin on ilmassa mutta työkiireiden helpottaessa Aino alkaa taas tehdä tehtäviä. Hän ei vain malta jättää tehtäviä tekemättä.

 

Välillä itketään, välillä nauretaan, välillä ihmetellään

Välillä Ainoa itkettää. Tehtävien välillä täytyy pitää taukoja ja antaa ajatusten prosessoida. Toisinaan Aino palaa alkuun ja katsoo ensimmäisiä vastauksiaan. Hän huomaa, että tehtyään jo useamman osion tehtäviä, hän haluaa muuttaa ensimmäisiä vastauksiaan.

Kysymykset avautuvat uudella tavalla ja saavat aikaan erilaisia ajatuksia. Yhä enemmän mietteet alkavat liikkua omassa mielen maisemassa, eivät toisten.

Aino huomaa kurssin aikana, että ei ole helppoa päästää irti pahan olon tunteesta.  Joutuu oikein miettimään, että kuka minä sitten olen jos minulla ei ole tätä tuttua olotilaa?

Aino kuitenkin jatkaa päättäväisesti osioiden tekemistä ja  palaa tehtäviin aika ajoin, jotta uusi tunne ja olotila vahvistuisi eikä vanha olotila saisi enää otetta.

Kun Aino on käynyt kaikki osiot kertaalleen läpi, hän jättää asian lepäämään. Hän antaa mielessään asioiden vapaasti aaltoilla. Ajatukset tulevat ja menevät. Ajatukset muovautuvat uusiksi, paremmiksi.

Vuoden 2017 loppupuolella Aino palaa tehtäviin ja omiin vastauksiinsa. Osa alkuvuoden olotiloista tuntuu jo kaukaisilta ja oudoilta. Osan voi hyvin vielä tunnistaa ja osan kanssa työstäminen on kesken.

Aino Ainutkertainen on kuitenkin hyvillään ja ylpeä siitä, että lähti tälle kurssille mukaan. Hän huomaa, että hänellä on paljon erilaisia keinoja kivuliaitten tunteiden ja kokemusten käsittelyyn. Hän on oppinut pysähtymään ja kuuntelemaan itseään ja tunnistamaan, mistä jokin reaktio johtuu.

Rakkautta ilmassa

Riidat kumppanin kanssa ovat huomattavasti vähentyneet ja Aino on alkanut nähdä niiden sisältämän kaavan. Yhä useammin riidan siemen jää kastelematta ja niin riita kuihtuu pois ennen kuin on päässyt kukoistamaan.

Aino on alkanut myös miettimään suhdettaan vanhempiin ja sisaruksiin ja ymmärtää omia tunteitaan nyt paremmin. Hän näkee myös vahingon, jota aiheuttaa itselleen jos aina ”tottelee” ensimmäistä tunnelukon aktivoimaa tunnettaan.

Aino Ainutkertainen on kiitollinen, että on jaksanut työstää tunnelukkoaan kurssin avulla. Elämä näyttää valoisammalta, toiveikkaammalta, onnellisemmalta ja rakkauden täyteisemmältä.

Oletko valmis kulkemaan samaa polkua Ainon kanssa?

2 thoughts on “Tarina siitä, miten elämä muuttuu, kun hylkäämisen tunnelukosta päästää irti

  1. Airi says:

    Kiitos rohkaisevasta tarinasta. Olen aloittanut matkan, aivan ensi askeleita tässä tapailen. Tunneli jota lähdin kulkemaan on pitkä ja pimeä., varmaan monta karikkoa tiellä tulee vastaan jonka kohdalle pitää pysähtyä ja miettiä että kuinkas nyt edetään vai pitääkö kääntyä takaisin ja yrittää uudelleen tuonnempana.
    Tein tunnelukko testi ja minulla kaikki tunnelukko ovat vahvoja. Tässäpä sitä työsarkaa riittää loppu elämäksi ja voimavaroja kysyy kun lähtee aukomaan näitä lukkoja.
    EI KOSKAAN LIIAN MYÖHÄISTÄ SAADA ONNELLINEN LAPSUUS
    Ben Furman

    • Anneli Pohjola says:

      Hienoa Airi, että olet rohjennut lähteä matkalle omaan mieleen <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *